keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Kolmeviikkoiset

Painot kolmeviikkoisina:

Hippo 1182g

Kurre 1087g
Täplä 1178g

Ruskea 969g
Vava 1085g
Musja 1001g

Meno pentulaatikossa on jo melko villiä ja reviiriä on laajennettu koko pentuhuoneeseen. Ensimmäinen (Getelle tuttu) vieras on kyläillyt pentujen luona ja kaikki pennut viihtyivät hyvin vieraassakin sylissä. 

Jauhelihaa maisteltiin kolmeviikkoissynttäreiden kunniaksi ja reaktioista päätellen kaikki pennut taitavat olla yhtä ahneita kuin vanhempansakin. Uusi makuelämys aiheutti kovasti ahnetta haukkailua, piipitystä ja pyörimistä.

Celo ja Kipri ovat jo pistäytyneet pentuhuoneessa tutustumassa pikkuisiin. Pikainen tapaaminen sisälsi kiinnostunutta nuuskuttelua molemmin puolin.


Ensimmäinen ulkoilukin on jo tehty. Se suoritettiin sylikyydillä ja samalla otettiin pennuista ensimmäiset ulkokuvat:

Ruskea, Kurre ja Täplä


Hippo, Musja ja Vava



tiistai 23. tammikuuta 2018

Kaksi viikkoa täynnä


Pennut täyttivät kaksi viikkoa. Painot kahden viikon iässä:

Hippo 928g

Kurre 804g
Täplä 817g

Ruskea 728g

Vava 771g
Musja 728g


Silmät ovat kaikilla auenneet ja jalat on otettu alle. Meno on vielä melko huteraa, mutta vauhti on välillä jo todella kova. Kohta laajennetaan pentulaatikkoa. Ensimmäiset leikkieleetkin on jo nähty. Pennut haukkailevat toistensa jalkoja ja huitovat tassuillaan.


 










perjantai 19. tammikuuta 2018

Ikää 10 vrk


Pennut syövät ja kasvavat. Muut ovat jo tuplanneet painonsa (Täplä ensimmäisena 8,5vrk iässä), mutta Hipolla ja Musjalla tuplaus jäi huomiseen punnitukseen.

Painot 10 vrk iässä:

Pojat:
Hippo 786g
Kurre 660g
Täplä 670g


Tytöt:
Ruskea 600g
Vava 630g
Musja 580g


Pentujen fyysinen kehitys on tällä hetkellä mahdottoman nopeaa. Ne kannattelevat päitä ylhäällä jo todella pitkiä aikoja ja nousevat jaloilleen. Liikkuessa osalla nousee jo maha irti maasta hienosti. Kurrepoika kakkasi illalla ihan itse ja käveli sitten ympäri pentulaatikkoa. Silmät eivät ole pennuilla vielä auenneet, mutta silmäviirut näyttävät kaikilla jo erilaisilta. Kauaa ei varmasti tarvitse silmien aukeamista odotella.



Hippo, Kurre ja Täplä 10 vuorokauden iässä:






Vava, Musja ja Neiti Ruskea 10 vuorokauden iässä:




tiistai 16. tammikuuta 2018

Ensimmäinen viikko


Pentujen ensimmäinen viikko on sujunut syödessä ja nukkuessa. Gete hoitaa pentuja hienosti ja ihmisten tehtäväksi on jäänyt vain emokoirasta huolehtiminen sekä pentujen punnitus ja sylittely. Pentulaatikon ääreltä ei malttaisi poistua millään.













keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Pennut syntyivät


Geten pennut syntyivät tiistai-iltana. Pentuja syntyi kuusi, kolme urosta ja kolme narttua. Synnytys sujui hyvin ja se oli ohi muutamassa tunnissa. Ensimmäinen pentu syntyi 19.13 ja viimeinen tasan kymmeneltä.

klo 19.13 uros fawn 319g
klo 19.50 uros musta 403g

klo 20.16 narttu musta 305g
klo 21.25 uros fawn 295g
klo 21.48 narttu fawn 289g
klo 22.00 narttu musta 292g