keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

9 viikkoa


Pennut täyttivät yhdeksän viikkoa ja kotosalla on enää kaksi pentua.

Hippo on vielä omaa kotiaan vailla. Herra Hippo on ollut ihan pienestä pennusta asti suuri persoona. Se on erittäin ahne ja on aina valmis leikkimään. Hippo on vieraillut jo reippaasti kyläpaikoissa ja eläintarvikeliikkeessä sekä juna-asemalla. Se ulkoilee reippaasti pyöräteillä ja matkustaa hienosti autossa.






Gete leikittää pentuja ja nukkuu edelleen niiden kanssa. Maitobaari on sulkeutunut lopullisesti vasta ihan viime päivinä. 




Neiti Vavander













perjantai 9. maaliskuuta 2018

Kaksi kuukautta


Pennut kävivät viikko sitten eläinlääkärin tarkastuksessa ja silmäpeilauksessa. Reissu sujui hyvin ja pennut todettiin terveiksi. Pienimmän poitsun toinen kives ei ole vielä laskeutunut, mutta toivotaan, että se sieltä vielä ilmaantuisi.





Pentulauma kotosalla on kutistunut jo puoleen. Kurre on muuttanut Hyvinkäälle, Neiti Ruskea Varkauden suunnalle ja Musjasta on tullut Kemijärven tyttö. Huomenna on seuraavan lähtijän vuoro, kun Täplä suuntaa kohti Sipoota.

Viimeinen ilta koko porukalla. 



Musjan viimeinen ilta.



Herra Hippo etsii vielä omaa kotiaan. Hippo on ahne ja intensiivisesti leikkivä poika. Se viihtyy erittäin hyvin sylissä ja ulkoilee jo reippaasti hihnassa. Sen verran toimelias tyyppi on kyseessä, että kodilta vaaditaan jämäkkää asennetta ja aktiivisuutta.


Hippoakin kiinnostaa imurointi.